"KirkkoHarri", eli Harri Henttinen tunnetaan tasa-arvon puolestapuhujana. Henttinen julkaisi syyskuun lopussa omaelämäkertansa Sieluni värit (Miia Siistonen, Docendo 2024), jossa käydään läpi karismaattisen ja värikkään kirkkoherran henkilökuvaa sekä hänen kasvutarinaansa.

Henttiselle avioliitto-oikeus on tärkeä osa tasa-arvon toteutumista.  Elämäkerrassa mainitaankin Erika Vikmanin kappale Syntisten pöytä, jonka yhteydessä kerrotaan, että Vesilahden kirkkoon ovat tervetulleita kaikki riippumatta esimerkiksi iästä, ihonväristä, sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta.

"Avioliitto ei ole sinänsä ihmisoikeus, mutta se, että tuleeko ihminen kohdelluksi yhdenvertaisesti, kun haluaa mennä avioliittoon tai saada kirkollisen vihkimisen. Jos sukupuoli tulee tässä esteeksi, niin mennään kyllä jo ihmisoikeusalalle. Sukupuoli ei saisi olla avioeste enää tänä vuonna 2024", Henttinen toteaa. 

Erilaisuuden kohtaaminen ei ole aina helppoa Henttisen mukaan, etenkään, jos erilaisuudesta ei ole riittävää tietoa.  

"Ennakkoluulot kumpuavat useimmiten omasta epävarmuudesta, siitä, ettei asioista tiedetä tarpeeksi. Itse olen aina rohkaissut ihmisiä siihen, että vaikka olisi kuinka itselle vieras tai vastenmielinen asia, niin kannattaa etsiä siitä tietoa. Silloin sitten tietää senkin, mistä irtisanoutuu", Henttinen sanoo. 

Henttinen korostaa toisen asemaan asettumisen taitoa ihmisiä kohdatessa sekä sanavalintojen miettimistä vaikeissa tilanteissa. 

"Ihminen on saattanut kulkea ihan kammottavan tien ja voi olla, ettei hän kestä enää yhtäkään lyömäsanaa. Olisi tärkeää ottaa selvää toisen ihmisen historiasta ja yrittää asettua hänen asemaansa."

Erilaisuus ja ulkopuolisuus on ollut Henttiselle itselleen tuttua jo lapsena. Hän ei kokenut lapsuudessaan olevansa erityisesti mitään sukupuolta vaan pelkästään lapsi, jollainen hän kotonaan saikin olla. Koulumaailmassa Henttiseen suhtauduttiin kuitenkin eri tavalla ja häntä yritettiin asettaa pojan rooliin.  

“Se poikien maailma oli minulle vieras, ja sitten aloin väärällä tavalla kysyä muilta, että millaisena he haluavat minut.” 

Henttinen yritti sopeutua odotuksiin, mutta se oli vaikeaa. Hän samastui moniin perinteisesti tyttöjen juttuihin ja olisi osallistunut mieluummin tyttöjen liikuntatunnille. Opettajat 1970-luvulla eivät ymmärtäneet Henttistä vaan pitivät asiaa jopa vitsinä. 

“Siihen aikaan tällaisille asioille ei ollut käsitteitä. Nykyään puhutaan esimerkiksi sukupuolisensitiivisyydestä ja muunsukupuolisuudesta.” 

Meikkaaminen on kuulunut Henttisen tyyliin jo nuoruudesta asti. Lapsena hän tykkäsi katsella äitinsä meikkaamista ja sai myöhemmin mallikoulusta rohkeutta itsensä ilmaisuun.  

“Mallikoulun myötä minulle tuli sellainen olo, että sukupuoli on eräällä tavalla rooli ja sitä roolia voi toteuttaa monella tavalla. Mallikoulu jotenkin rohkaisi minua siihen, että ihmisiä ei kohdata sukupuolina vaan persoonina”, Henttinen kertoo. 

Henttisen mukaan suhtautuminen erilaisuuteen on parantunut yhteiskunnassamme paljon viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.  

“Jos ennen kerroit vaikka homoseksuaalisuudesta, niin se saattoi johtaa jopa potkuihin. Nykyään se ei onneksi ole edes lain puolesta mahdollista.”

 

 

 

Sielun peilissä voi nähdä sisäisen valon

Vuosien myötä Henttinen on oppinut tuntemaan itsensä. Hän kannustaa kaikkia tutustumaan itseensä ja toteaa kirjassaan, ettei meillä voi olla hyvää suhdetta toisiin ihmisiin tai usein Jumalaankaan, jos emme ole ensin luoneet suhdetta itseemme. Henttisen mukaan suhdetta ja rakkautta itseä kohtaan voi lähteä harjoittelemaan katsomalla peiliin.  

“Se lähtee siitä, että ensiksi katsoo peiliin ja oppii kunnioittamaan sitä ihmistä, jonka siellä näkee, vaikkei se olisikaan mallin mittojen mukainen. Peilissä näkyvä ihminen on kuitenkin ainutlaatuinen taideteos.” 

Fyysisen peilin jälkeen Henttinen suosittelee katsomaan sielun peiliin. 

“Sielun peilissä voi nähdä sielun haavat. Siellä näkee ihmisen sellaisena kuin se on sielun talossa. Tätä ihmistä kannattaa kohdella hyvin lempeästi, ymmärtävästi ja armollisesti. Siinä ei ole minkäänlaisella synnillä tai tuomiolla sijaa.” 

Henttisen mukaan sielun peilissä näkyvä ihminen voi olla hyvin arka ja herkkä. Siksi armollisuus itseä kohtaan on erityisen tärkeää. Henttisen mukaan sisäisen ja ulkoisen minän välille olisi hyvä löytää jonkinlainen harmonia.  

“Sisäinen valo on se, joka meistä loistaa. Ulkona oleva valo ei välttämättä pääse sisälle, mutta jos sisälläsi on valo, niin se loistaa vaikka kuinka kauas. Se on sitä karismaa, josta näkee, että ihminen on sinut itsensä kanssa ja rakastaa itseään.” 

Vesilahteen Henttinen asettui vuonna 1995. Hänet otettiin pienellä paikkakunnalla hyvin vastaan ja vuosien aikana hänestä on tullut asukkaille tuttu hahmo. Henttisen mukaan Vesilahti on melko avarakatseinen paikka pienestä asukasluvusta huolimatta. 

“Tänne kuitenkin muuttaa ihmisiä ulkopuolelta, ja tämä on aika avara paikka nykyään. Vesilahtelaiset ovat maanläheisiä ihmisiä sillä tavalla, että jos vain hoidat omat hommasi, olet oma itsesi, etkä asetu toisten yläpuolelle, saat täällä arvostuksen aika helposti.” 

Jotkut saattavat kuitenkin toivoa, että kirkon edustajalla olisi perinteisempi tyyli. Tällaisissa tapauksissa Henttinen voi tulla ihmisiä vastaan. 

“Jos joku vaikka toivoo, että papilla ei olisi jossakin tilaisuudessa kauheasti meikkiä, niin sitten menen vähemmällä meikillä. Tässäkin se vastavuoroisuus on tärkeää. Jos jollakulla on tärkeä kirkollinen juhlahetki, niin haluan kunnioittaa hänen toiveitaan sen suhteen.” 

Henttinen on saanut uransa aikana osakseen myös suoranaista vihaa. Hän kertoo kirjassaan, kuinka hänelle saatetaan soittaa ja kertoa, että hän joutuu kadotukseen. Jotkut ovat kutsuneet Henttistä jopa antikristukseksi. Näitäkin soittajia Henttinen ymmärtää, vaikka kommentit satuttaisivat. 

“Nuorempana se tuntui rankalta, mutta nykyään sitä pitää eräällä tavalla hintana siitä, että tuo arkaluontoisia asioita rehellisesti esille. Nämä ihmiset toimivat kuitenkin uskon perusteella, eivätkä tee sitä ilkeyttään vaan ovat tällä tavalla jopa huolissaan minun iäisyysosastani.” 

Usein soittajat katkaisevat puhelun purkauduttuaan, mutta jos linja pysyy auki, Henttinen jatkaa keskustelua ja pyrkii rauhoittamaan tilannetta. 

“Jos ihminen hieman rauhoittuu sen kiihkon jälkeen, sanon, että voitaisiinko vähän jutella siitä, mitä sinulle kuuluu. Kyselen heidän elämäntarinastaan ja ehdotan, että jätettäisiin Jumalan asiat Jumalalle ja keskityttäisiin me näihin ihmisten kokoisiin asioihin.”